Kansainvälistymistuki

Keskitetty kansainvälistymistuki Arvelin International Oy:n yhteisosastoilla 2010

Haemme työ- ja elinkeinoministeriöltä (TEM) keskitetysti näyttelyihin osallistuneiden yritysten puolesta kansainvälistymistuen, kun samaan näyttelyyn osallistuu vähintään neljä suomalaista yritystä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Arvelin International Oy:n järjestämillä yhteisosastoilla niin PK -yrityksillä kuin myös suuryrityksillä on mahdollisuus saada valtion tukea kauttamme yhteishankkeena toteutettavan näyttelyosallistumisen kuluihin. Tukea voidaan hakea näyttelyn pinta-alavuokra- ja rakentamiskuluihin, rahti ja –huolintakuluihin sekä yhden yritysedustajan matkakustannuksiin.

Yritysten saama suora kansainvälistymistuki

PK -yritykset voivat anoa halutessaan valtion kansainvälistymistukea itse oman alueensa TE -keskuksesta. Suuret yritykset eivät saa lainkaan kansainvälistymistukea TE -keskuksista.

Tuen piiriin kuuluvat yritykset

  1. Suomessa rekisteröidyt yritykset, jotka vievät Suomessa valmistamiaan tuotteita tai palveluita ja joilla on riittävät edellytykset jatkuvaan menestykselliseen vientitoimintaan.
  2. Yrityksen vientituotteilta edellytetään vähintään 50% kotimaisuus- ja jalostusastetta. Mikäli osastolla esitellään myös ulkomaisia tuotteita, on yrityksen ilmoitettava mikä %-osuus esim. osaston m2-määrästä kohdistuu ulkomaisten tuotteiden esittelyyn.
  3. Ahvenanmaalle rekisteröidyt yritykset eivät kuulu tuen piiriin.
  4. Samaan konserniin kuuluvat juridiset yritykset lasketaan erillisiksi yhtiöiksi yhteishankkeissa, mikäli toisistaan riippumattomia yrityksiä on vähintään neljä.
  1. Valtion tuki voi olla pk-yrityksille paikanvuokrasta 75% ja muista kuluista 50% sekä suuryrityksille enintään 25%. Pk-yrityksen henkilömäärä tulee olla alle 250. Viimeisen virallisen tilipäätöksen mukaan vuosiliikevaihto on enintään 50 milj. euroa tai taseen loppusumma enintään 43 milj. euroa ja yrityksen tulee täyttää myös seuraavassa määritellyn perusteen riippumattomuudesta: Enintään 25 % pk-yrityksen pääomasta tai äänivaltaisista osakkeista saa olla suuren yrityksen tai sellaisen tahon omistuksessa, johon ei voida soveltaa pk-yrityksen määritelmää; muussa tapauksessa yritys luokitellaan suureksi yritykseksi.

Yhdelle yksittäiselle yritykselle kanavoituva tuki voi yhdessä tapahtumassa olla enintään 25.000 EUR.

  1. Näyttelyosasto tulee olla tuen saajan nimissä, eli yritys ei voi osallistua esim. paikallisen jälleenmyyjänsä osastolla. Yritys voi osallistua paikallisen tytäryhtiönsä nimissä, jos kulut maksaa emoyhtiö Suomessa ja osastolla esitellään emoyhtiön valmistamia tuotteita.

Tuen käyttökohteet

Valtion tuki pk-yrityksille paikanvuokrasta 75% ja muista kuluista 50% sekä suuryrityksille enintään 25%.

 

  1. Näyttelyn tekninen toteutus
  • osaston pinta-alavuokra ja rakentaminen, lisäkalusteet, grafiikka
  • osastopuhelimet, sähkö- ja vesiliitännät, sähkön ja veden kulutus
  • osaston päivittäinen siivous
  1. Yhteishankkeena toteutettava seminaarit tai luennot *
  2. Yhteishankkeena toteutettava lehdistötilaisuus, TV- ja lehtimainonta, yhteisesite/video ym. tapahtumaan liittyvä mainonta *
  3. Pakollinen ilmoitus näyttelyluettelossa (lisämainokset voidaan hyväksyä vain, mikäli kaikki osallistujat niitä tilaavat tai mikäli yhteishankkeena tilataan yhteismainos katalogissa)
  4. Yhden (1) edustajan matkakulut; lentokenttätaksit Suomessa ja kohdemaassa, hotellit, matkakulut, päivärahat.
  5. Näyttelyesineiden meno-paluurahdit ja huolinnat. Näyttelyesineiden pelkkää menorahtia ei hyväksytä tuen piiriin.  Mikäli näyttelyyn lähetetään vain esitteitä, kertakäyttöisiä kuvatauluja ym. esittelymateriaalia, jota ei palauteta Suomeen, näiden tavaroiden pelkkä menorahti voidaan hyväksyä tuen piiriin.
  6. Yhteisesti palkatun tulkin, sihteerin tai muun asiantuntijan palkka- ja matkakulut.
  7. Näytteilleasettajan itsensä teettämät esitteet, kuvataulut eikä mainostoimistokulut ole tuen piiriin hyväksyttäviä kuluja.

* = Yhteishanke edellyttää kaikkien yhteisosastolle osallistuvien yritysten osallistumista tapahtumaan.

 

 

  •